sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Ladatut akut

Marraskuun pimeys on nyt koettu myös Thaimaassa. Aurinkoa riitti tietenkin, mutta niin riitti pilviäkin. Viimeksi kun siellä olin, sanoivat että on kylmintä sataan vuoteen. Nyt oli sateisinta ikuisuuksiin. Onnistuin kuitenkin onneksi polttamaan selkäni tasaiseksi. Mitä muuta suomalainen kaipaakaan kuin kiristävää, polttavaa nahkaa ja pöhöttynyttä oloa? Tästä on hyvä jatkaa joulua kohti!

Meillä oli oikeasti aivan mahtavan hieno loma!

Nyt kun ruskettuminen ei ole enää se tärkein, mitä lomalta tavoittelee, oli piristävää keskittyä olennaisen: hyvään ruokaan, kirjoihin, jäätelöön ja pitkiin päiväuniin ilman huonoa omaatuntoa.

Thaimaan kulttuuri ihastuttaa, vihastuttaa ja ihmetyttää. Uskomattoman hyvä palvelu (no okei, poikkeuksiakin löytyi), ystävälliset ihmiset ja superhyvä ruoka pääsevät top vitoseen. Parasta oli ehkä kuitenkin se, miten thaimaalaiset kohtelevat toisiaan. He elättävät toinen toisensa todella hienolla tavalla! Useimmissa talouksissa ei kuulemma ole minkäänlaista keittiötä, vaan perhe ruokitaan katukeittiöissä. Näin tuodaan rahaa toiselle perheelle ja tietenkin säästetään itse aikaa. Kojujen välistä huokuvasta epäitsekkyydestä voisi itse kukin ottaa mallia - minkäänlaista kateutta ei kauppiaiden väliltä löytynyt.

Seuraavana kuvapläjäys.

Parasta on, kun saa siirtää vettä astiasta toiseen.


Suojakerroin 50+



Banaania kärsälle

Lapsenlapset

Golfkelit

Uskomattoman hieno Black Mountain -kenttä!


Mumma ei jaksanut enää puhaltaa...

Maailman paras suihku

Tuk tukissa on paras tunnelma

Kuinka me nyt pärjätään, kun autossa on tällasia kieltoja!

Aurinkorasvan tahrima
Piece of paradise




Vanhus ja meri

Astetta hienompi puutarha!


Valon juhla ja taivaalle lähtevät lyhdyt. Kaunista!

Mummola by night

Perhemopo

Peppi ja naapurin Dream

Nelivuotiasta juhlittiin paluulennolla
Jet lagista toipuu kuulemma tunnin päivävauhdilla. Kohdallani se tuntuu pitävän paikkaansa, koska tänä aamuna heräsin vasta klo. 04:00.

6 kommenttia:

  1. Voi miten ihania lomakuvia :) Terveisiä Mummalle ja Paapalle!

    VastaaPoista
  2. Kiitos Anna! Välitetään terveiset... :)

    VastaaPoista
  3. Aivan ihania kuvia, näyttää olleen kyllä superihana loma! Ite kaipais myös aurinkoa ja lämpöä, mutta ei nyt vielä hetkeen pääse... Ja vitsit mikä rantabeibe säkin oot, supernätti! <3 Ilmottelen kun tiedän miten tuun joulunviettoon (varmaan tullaan Helmin kanssa jo vähän ennen Askoa), niin sit nähdään! :)
    t. Sjege

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä oli kyllä ihana loma, kiitos! Kyllä tekin pian pääsette, ihan varmasti :)

      Onneksi pian nähdään! Olet rakas! <3

      Poista
  4. Kuvia katsellessa tuli niin ikävä teitä <3 Mukava että alotit blogin kirjottamisen, täällä on niin sun näköistä ;)
    Iso kiitos aivan ihanasta joulukortista! Toivottavasti nähdään pian ja Lämmintä joulumieltä sinne sekä terveiset täältä isoolta kirkolta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kuka ikinä sieltä isolta kirkolta kirjotteleekaan :)

      Poista