maanantai 29. lokakuuta 2012

Talvi kalsareissa

Onhan tämä melkoista hapuilua - uuden opettelu siis. Mä kun luulin, että tämä blogin julkaisujärjestelmä olisi helppokäyttöisempi kuin nettisivujen. Ei ole. Mutta eiköhän tämän nopeasti opi...

Talvi on tullut Pohjanmaalle ja ilmeisesti koko Suomeen, hetkeksi ainakin. Niin ihanaa! Ensimmäiset lumityöt tehdään niin huolella, että muruakaan ei jää tallattavaksi. Maaliskuussa manataan, kun sitä höttöä vaan tulee edelleen. Myös me talvi-ihmiset inhotaan sitä, kun kevät ei tule millään.

Ensimmäisten laskujen riemua

Rakastan syksyä ja talvea, mutta ennen kaikkea rakastan vuodenaikoja - eihän kevään ensi-lämpimiä voita mikään!


Talvipäivissä parasta on se, kun saa ulkoilun jälkeen hengailla kalsareissa ja tasoitella poskien punotusta.

Tyttöjen Angry Birds - Hello Kitty kumoon kuulilla
Kitty on kukistettu!
Kellojen siirto vaikutti meillä onneksi vain minuun. Sainpahan hiljaisuudessa keskittyä tämän blogin opetteluun.

Reipasta alkanutta viikkoa!

lauantai 27. lokakuuta 2012

Alkuepäröintiä

En ole koskaan kuvitellut aloittavani blogin kirjoittamista. Perusluonteeltani olen sellainen, että teen kaiken stressin varjostamana, joten luontevasti nämä hommat olen jättänyt huolettomammille tyypeille.

Eilen, kun olin ystäväni kanssa kahvilla, hän ehdotti minulle blogin aloittamista. Ajoittain itselläni on todella kova tarve suoltaa asioita ulos, mutta jostain syystä asia ei ollut käynytkään mielessäni. Kypsyttelin asiaa hetken, ja päätin aloittaa.

Aihetta ei tietenkään ole, eikä tule. Kotini on linnani, joten luultavasti useat kirjoitukseni harovat asioita näiden seinien sisältä.

Tervetuloa lukemaan, ja toivottavasti myös kommentoimaan!