maanantai 1. huhtikuuta 2013

Vielä vähän keltaista

Sain pääsiäisvapaiden aikana maalattua olohuoneen valmiiksi. Pidemmällekin olisin mieluusti mennyt, mutta ensimmäinen kolmelitrainen riitti juuri ja juuri olohuoneeseen. Koloset on kitattu muualta asunnosta, jotta arkena voi taas jatkaa. Taulut odottaa vielä ripustamista. En haluaisi tehdä kiviseinään turhia reikiä - joten tuumailen vielä vähän...

Olimme lasten kanssa yhden yön mummolassa ja tytöt jäivät vielä toiseksikin, jotta minä sain maalata rauhassa. Kiitos siitä äidilleni! Sain lauantaina myös monta vierasta, mm. rakkaan serkun ja vanhan koulukaverin. Mukava päivä kaikin puolin!

Peppi kävi trullittamassa - mutta kuulemma paappa oli virponut ja Peppi kerännyt palkat. Loistavasti delegoitu!


Kuinka energisoivaa tuo auringonvalo voikaan olla! Ilman kahvia aamut ei lähde minullakaan käyntiin. Koska kahvinkeittimemme meni rikki juuri muuton alla, pyysin lasteni isää ostamaan itselleen koneen. Itse ostin tuon lasipannun, jollaisesta olen ensimmäiset kahvini juonut, Saksassa 2006. Siinä tulee juuri sopiva määrä kerralla, sen voi nostaa pöydälle kupin viereen, se ei vie paljon tilaa ja on katseenkestäväkin. Kahvinkeittimet on useimmiten yksinkertaisesti rumia.



Tämä päivä on oleiltu kotona. Tytöt ovat maalailleet ja leikkineet - ja riidelleet! Ugh, ei ole ollut niitä helpoimpia päiviä.

Tein vajaa vuosi sitten parhaalle ystävälleni taulun uuteen kotiin. Nyt halusin itselleni samanlaisen, mutta hieman isompana. Se tulee keittiöön, mutta sai jäädä hetkeksi käytävään odottamaan kunnes keittiön seinä on maalattu ja hyllyt seinillä.

Kuvasta ei juuri saa selvää. Vaikea kuvattava.


Pääsiäinen huipentui oksennustautiin. Nuorimmainen aloitti toisena mummolayönä ja jatkoi luonani seuraavan päivän. Tänään sekä minä että vanhempi tytär ollaan oltu huonossa kunnossa. Oksennettu ei vielä olla, mutta joka paikkaa koskee eikä mitään tee mieli syödä. Great.

Hilla nukahti eilen iltaseitsemältä sohvalle ja jatkoi unia aamuun asti, kunhan kannoin hänet omaan sänkyyn. Tänäänkin nukuttiin kolmisin parin tunnin päikkärit.


Niin, ja arvonnan voittaja on Klaara. Laitatko minulle sähköpostitse osoitetietosi. :)



Oikein hyvää alkanutta viikkoa kaikille!

4 kommenttia:

  1. Voi kiitos! En saa lähetettyä sinulle s-postia. Lähetätkö minulle niin voin vastata siihen.
    marionetti109@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anteeksi myöhäinen vastaus, laitan sähköpostia pikapuolin :)

      Poista
  2. Hei,
    annoin sinulle tunnustuksen ja se on
    blogissani sandyhillshome.blogspot.fi
    Toivottavasti voit sen jakaa!
    Mukavaa kevättä, ihana blogi!
    Piia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! :) Jaan ehdottomasti lähipäivinä ja vierailen blogissasi. Aurinkoista viikonloppua!

      Poista