sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Viikonlopun puuhia

Olen saanut viettää lasten kanssa koko viikonlopun. Koska mahtavat kelit vain jatkuvat, lähdimme eilen jo aamusta vaunuilla pitkälle kävelylle, kauppoihin ja torille. Kahvin ja jätskin voimalla norkoiltiinkin koko päivä ja palattiin kotiin hetkeksi rauhoittumaan. Titi-nallen jälkeen tytöt halusivat uudestaa ulos - ja taas mentiin. Ihanan huoletonta, kun pukemisen saa jättää välistä.


Ostin tikkataulun eteisen seinälle muistitauluksi. Siitä tulee pirteä, kesäinen fiilis. En tiedä tuleeko käytettyä, mutta se on kiva ihan tyhjänäkin. Tai no, mun mielestä ainakin.


Eilen koitti vihdoin päivä jota on odotettu. Onnistuin nappaamaan saunavuoron! Niinkin arkisesta asiasta on tullut kunnon ongelma, kun yhtiön alkuperäisasukkaat tuntuvat kyttäävän listan ilmestymistä saunan ovella. Kerrankin onnistuin, hähää!



Taloyhtiön saunoissa on hienoa tunnelmaa. Lapset meni sekaisin isosta pesuhuoneesta ja teki vesienkeleitä lattialla.

Tänään ollaan tietenkin taas vietetty suurin osa päivästä ulkona. Loppuväsytys futistreeneissä. Uni tuli parissa minuutissa.

Pyrin aina olemaan positiivinen ja löytämään ne hyvät asiat tilanteesta kuin tilanteesta. Nyt tämä piirre on päässyt rakoilemaan ja jonkinasteinen väsymys on puskenut päälle. Ainakin ensi viikolla on luvassa paljon kivaa!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti