lauantai 9. maaliskuuta 2013

Pääsiäinen pyrkii sisään

Pääsiäinen on pian täällä! Koska en juhli kristillisiä pyhiä uskonnollisessa mielessä, olen iloinen, että niihin on luontevasti liitetty kaikkea muuta. Pääsisäisessä parasta on tietenkin suklaamunat, tiput, ruoho, mämmi, pasha, pajunkissat ja kaikki keltaiset asiat. Mämmikauden avasin kuukausi sitten työkaverin kerrottua että oli syönyt ensimmäisen mämmilaatikon ennen joulua.

Joku aika sitten maalasin typerän koivun väriset käppyrät keltaiseksi. Tuli juuri niin hyvät kuin ajattelinkin.




Viimepäivien mittaan olen pyöritellyt munia Darvi-massasta. Paketillisesta massaa tuli ihan sopiva määrä, mutta voisi sitä toisenkin satsin tehdä.


En tiedä, tuleeko tänä vuonna kasvatettua ruohoja ollenkaan. Onneksi on tuollainen hätävararuoho - Ikean muovikukka - johon munia sai laittaa.




Harmittelin juuri pari päivää sitten mielessäni, että edes kukkia ei viitsi ostaa, kun joka paikka on täynnä pahvilaatikoita ja jätesäkkejä. Kun eilen tulin töistä, odotti pöydällä kimppu tulppaaneja ja jääkaapissa viinipullo - jota aina ostan - jossa on polkupyörän kuva. Ne oli lasteni isältä. Kuulemma minun asuntokauppojeni kunniaksi. Tulin äärettömän hyvälle mielelle!


Nyt on siis mustaa valkoisella ja 60 neliötä omaa tilaa plakkarissa. Reilu viikko muuttoon, hip-hip-hurraa!


Aurinkoista viikonloppua!

8 kommenttia:

  1. Jei asuntokaupoille!:) minne muutat?

    VastaaPoista
  2. Vastaukset
    1. Joo. Tai näin mä olen ajatellut, että siinä alan käymään. Tuut sitte muuttokaffeille :)

      Poista
    2. Ehdottomasti!Ja parempaa lähikauppaa saa hakea, sieltä saa kaiken tarvitseman!Paitsi viiniä!;)

      Poista
    3. Onneksi keskustaankaan ei ole pitkä :)

      Poista
  3. Ihanat keltaiset oksat, kiitti vinkistä! ;) Ja rupes tekeen viiniäkin mieli...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, eikö olekin! Ja sanos, viinipullolla kaapissa on sama efekti kuin karkkipussilla ;)

      Poista